keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mitä jos?

"Mitä jos" on kiistatta yksi elämän haasteellisimmista kysymyksistä. Se sisältää ikuisen epävarmuuden siitä, mitä olisi voinut olla. Koskaan et pääse näkemään, mitä se toinen vaihtoehto olisi pitänyt sellaisenaan sisällään. Mihin se toinen polku olisi kuljettanut juuri sillä hetkellä. Joskus tienhaarassa on useitakin vaihtoehtoja, joista on mahdollista valita vain yksi. Ainakin kerrallaan.

Paisuhteemme viimeinen puolisko oli vuosi toisensa jälkeen täynnä mitäjossittelua. Mitä jos yritän enemmän? Mitä jos eroan? Mitä jos olisimmekin vielä onnellisia? Mitä jos kadun karvaasti?

Pitkien polkujen varrelle mahtuu myös suunnaton määrä toinen toistaan houkuttelevampia sivuteitä, mutta ken polkunsa on valinnut, se polulla pysyköön. Silloin kun polkua kulkee yhdessä toisen kanssa. Sanotaan ettei vaihtamalla parane. Joskus paranee, joskus ei.

Tarpeeksi yritettyään kaikkia mahdollisia konsteja, huomaa ettei jossittelu auta. Kun on hirvittävän monta vuotta toivonut olevansa ihan pian onnellinen, voi todeta että tämä polku tuli ainakin koluttua. Aika vaihtaa toiseen suuntaan ja lakata samalla odottamasta, että onni aiemmin valitulta reitiltä tulisi enää vastaan.

Kun taas suunnan on vaihtanut, uuden polun etsinyt ja sitä kulkemaan lähtenyt, voi viimeinkin mitäjossittelun lopettaa. Tulipahan nähtyä ja tulipahan koettua. Ei toiminut. "Mitä jos" ei koskaan toteutunut eikä sateenkaaren päästä löytynyt kummoistakaan aarretta. Kivinen tie ja paljon syviä ojia. Polun varrelle on kuitenkin mahtunut niin paljon ihania hetkiä, ettei alunperin valittua tietä voi katua. Hyvä tie kulkea, vaan ei kantanut loppuelämää. Uusi polkukin on ollut karikkoinen yksin kulkea, mutta toiveita pitkän tien varrelle on jo osannut asettaa.

Sohvasäkki on taasen miettinyt. Ensimmäistä kertaa elämässään on ajatellut, että parisuhdeterapiaan voisikin vaikka raahautua. Ikävä on vanhalle polulle, vaikka onkin jo perinpohjin koluttu ja kaikki nähty. Palasinpa vielä Ukkelin omiin sanoihin kun viimeksi lähteissään totesi, ettei ehkä rakastanutkaan koskaan. Ei polustaan riittävästi välittänyt, jotta rakkaudeksi olisi kutsunut. Kävipä kokeilemassa uudempaakin polkua, huomattavasti vähemmän kulunutta.

Mitä jos?

Mitä jos juuri tämä on se tienviitta, joka veisi takaisin vanhalle polulle. Vanhalle, mutta suurella työllä kunnostetulle. Polulle jonka päässä olisi sittenkin aarre. Mitä jos vanhana kykenisimmekin yhdessä nauramaan tuolle lyhyelle hetkelle, jolloin hairahdimme yhteiseltä tieltä. Vain todetaksemme, että vanha tie oli kuoppineen ja kivineen kuitenkin se paras tie.



Mitä jos ei enää itse jaksa uskoa? Ei halua elätellä toiveita. Pelkää pettyvänsä taas. Jos oli jo onnellinen siitä että mitäjossittelu oli saatu päätökseen.

Muistaakseni jossain ihka ensimmäisistä kirjoituksistani rohkenin väittää, että vieläpä Ukko katuisi. Ja silloin olisi jo myöhäistä.


Mutta mitä jos?







5 kommenttia:

  1. Lasten takia se mitäjos käy itselläkin mielessä sen sataviiskyt krt päivässä. Olisko tässä sittenkin vielä toivoa. Mun tapauksessa kitenkin kyseessä ollut myös fyysinen väkivalta (lasten nähden) ja silti mitäjossittelin kolme vuotta.nyt alkaa tositoimet ja koitan pysyä lujana vaikka tunteella kun eletään (oon edellinen ano kommentoija nääs jossa puhuin järjestä ja tunteesta)niin se mitäjos on koko ajan taustalla vielä niin kauan että pääsen oikeesti irti ja voin löytää onnea ja iloa jostain muusta. Siis en nyt tarkoita edes välttämättä ketään ihmistä vaan vaikka edes normaalia juoksulenkkiä tai leffan katsomista. En tällä hetkellä koe että mikään tuntuu kivalta. Lasten ilo ja hymyt ja jututkin tuntuu vaan haikeelta kun ajattelee että ne(kin) joutuu kokemaan yksin eikä voi niitä samanlailla "jakaa" kenenkään kanssa. Tsemppiä.itse tiedät mitä teet parhaiten. Ja aina tarvittaessa uuden polun löytää vaikka välillä eksyiskin ja koittais toista tietä tai paluuta.
    -johanna

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on. En tiedä vieläkään mitä tässä pitäisi nyt tehdä. Tavallaan tuntuu niin turhalta palata johonkin, mikä ei toiminut vuosikausiin. Vähän kuin pitäisi pihakirppiksen ja ostaisi omat tavarat takaisin.. tai jotain.

    VastaaPoista
  3. Elämä on. Valintoja. Joskus vaikeita ja joskus helpompia. Olispa enemmän niitä helppoja. Mutku ei se vaan mene niin. Tsemppiä mitä ikinä teetkään, vahva oot jokatapauksessa. Muista se.
    -johanna

    VastaaPoista
  4. Ehtisitkö tai jaksaisitko jossain välissä kirjoittaa kuulumisia taas...?!

    VastaaPoista