lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ne huonot hetket

Tämä päivä ei ollut päivistä paras. Ei ollut, eikä ollut eilinenkään. Olin kuvitellut Siittiöukon haluavan viettää viimeiset päivät kokonaisena perheenä lastensa kanssa, mutta tämäpä lähtikin mökkeilemään kaverinsa kanssa. Torstaista sunnuntaihin.

Olen väsynyt. Ruoanlaittoon. Lasten kitinään. Siivoamaan vain, jotta voin tunnin päästä aloittaa alusta. Vääntämään kaiken rautalangasta kolmelle elinkumppanilleni. Kumpi&Kampi -vitseihin.

Aamusta iltaan pyöritettävään sirkukseen. Pakonomaiseen tarpeeseen hoitaa pyykit ja tiskit välittömästi, koska pelkään että hetken höllääminen kaataa koko korttitalon. Tiuskin lapsille, joilla on muutenkin vaikeaa. Raivostun Ykköselle ja Kakkoselle, koska räkättävät liian äänekkäästi kesken Kolmosen päiväunien. Lapsille. Nauramisesta.

Ja kyllä. Olen tämän kaiken hoitanut ennenkin yksin. Aina. Erotuksena se, että tuolloin sisälläni paloi toivon kipinä. Toivo siitä, että kohta helpottaa. Toivo siitä, että Siittiöukko alkaisi puuhastella lastensa kanssa jotain. Tai auttamaan kotihommissa. No eipä alkanut.

Enää ei ole toivoa mistään. Kukaan ei ole tulossa tekemään yhtään mitään. Ykkönen kertoi potevansa isi-ikävää. Jaa, no onhan isukki neljän viikon lomastaan viisi päivää viettänyt perheensä kanssa, jos kaikki yksittäiset päivät lasketaan mukaan. Lapselle voi tulla ikävä. Edes yhdelle kolmesta.
Ykkönen kysyi, tuleeko isi huomenna kotiin. Tulee.

Muuttaakseen seuraavana päivänä pois. En kykene huomauttamaan tästä nyt. 

Eilen soitin Ukolle ja kerroin että musta tuntuu ihan siltä kun olisin yksin siittänyt maailmaan kolme lasta. Vastaukseksi sain: "Noh, kyllä se siitä"... Niin varmaan. Noin kuudenkymmenen vuoden päästä, kun hautaan kannetaan.

Kännykkääni tulee kuvaviesti Sohvasäkiltä. On onkinut 12,4 kilon hauen ja pällistelee sen viekussa kuvassa. Vittu. Mulla on täällä sirkus pyöritettävänä ja Ukko istuu veneessä kera virvelin, oluen ja kännikaverinsa. Ketuttaa ja itkettää. Tätähän tää tulee olemaan vielä useita vuosia eteenpäin.

Kuvaviestiin olen täysin kykenemätön vastaamaan mitään. Ottaa liikaa päähän. Bonarina Ykkönen ja Kakkonen ovat siirtyneet nukkumaan mun "viereen", koska on niin paha mieli. Lainauskerkeissä siksi, koska en mahdu sänkyyn enää itse. Mut on ulkoistettu mun omasta sängystä sohvalle ja lasten sängyt huutaa tyhjyyttään huoneissaan.

Aamuisin ottaa päähän, että on aamu. Olinpa sitten nukkunut kuusi tuntia tai kymmenen. Ketuttaa joka tapauksessa.





10 kommenttia:

  1. Voimahali sinulle.
    Minua miehen muutettua helpotti se tieto, että ei enää tarvinnut edes toivoa ketään tekemään mitään. Kun tiesin että itse teen ja jos en niin ei kukaan muukaan tee, ei tarvinnut enää ärsyyntyä kuin itselleen, joten kokonaisuutena ärsytys väheni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanneli!

      Toivotaan, että tämä tästä! Kyllähän se jossain vaiheessa alkaa helpottaa, pakkohan sen on. Tää alku on kieltämättä vähän kankee.. Toivottavasti en muutu vanhaksi, katkeraksi akaksi! Merkkejä on jo havaittavissa ;)

      Poista
  2. Kummasti jaksaa kun on pakko :)

    Samaa mieltä Hannelen kanssa. Kun ei edes odota toisen apua, ei ole enää kyse samanlaisesta jaksamisesta. Ei odota raivo päällä että pääsee soittamaan suuta asioista joita toinen ei taaskaan ole tehnyt...
    Ja sun täytyy alkaa miettiä sellaisia pikkujuttuja jotka nostaa sun mieltä. Ihan pieniä hetkiä kun aurinko paistaa nätisti tai lapset leikkii sekunnin rauhassa tai olohuoneen järkästä jonka saat muutettua ja sohvaukko ei koskaan sitä hyväksyisi sillä lailla jätettäväksi ;D Niillä jaksaa aina seuraavaan päivään ja seuraavaan hetkeen. Jotain pientä omaa, vaikka se olisi kuinka pientä...

    Kerroinkin että olin itse helpottunut kun muutin lasten kanssa pois kotoa. Tää "mun oma" ajatus vei mua kuukausitolkulla eteenpäin. Mun oma keittiö, mun ikioma sauna... Mä tunsin ihan lapsellista tyytyväisyyttä että mulla on jotain ikiomaa (vuokrattua;)) Nyt tää into on hieman laimentunu, mutta vieläkin välillä huomaan hymyileväni jollekin kesäkukalle terassilla... kun se on mun oma :)

    Tsemppiä muuttopäivään (taitaa olla tänään?). Mä todella toivon että asiat sujuu, saat ukkelin pihalle etkä menetä liikaa kamoja sen mukana. Illalla sitten istut ja huokaiset ja OLET TYYTYVÄINEN ITSEESI ja elämääsi, eikö niin?
    -Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Oli kyllä TODELA huonot päivät kyseessä. Nyt on jo pari parempaa taas takana ja paremmilla mielin pystyn jo tulevaisuuteen katsomaan. Huonoja hetkiä tulee varmasti vielä ja paljon, mutta onneksi myös näitä parempia alkaa ilmaantua mukaan :)

      Asun yhä lasten kanssa tässä kodissa, jonka omistamme puoliksi Siittiöukkelin kanssa, minulla ei ole mahdollisuutta tätä omaksi lunastaa. Vielä toviin. Mutta Siittiöukkeli kaikesta paskamaisuudesta huolimatta haluaa tässä asiassa ajatella lastensa parasta, eikä halua että heidän tarvitsee muuttaa mitään enempää elämässä. Asunto, kaverit ja harrastukset pysyvät samoina, isi vain muuttaa pois.

      Sitten kun muuttaa siis. Muuttopäivä oli ja meni. Ukkelihan vietti pitkän viikonlopun mökkeillen ja siten heivasi koko ideani siitä että pakkaisimme hänen tavaransa ja muuttaisimme ne uuteen kotiin.

      Ukkelin loma loppui ja eilen alkoi työt. Minä aloin sitten pakata hänen vaatteitaan mustiin jätesäkkeihin, jotka kannoin valmiiksi eteiseen.

      Tänään ilmoitin että pojan treenien jälkeen lähden lasten kanssa mökille, ja sieltä suoraan Tampereelle Särkänniemeen, joten hänelle jää mukavat pari päivää aikaa pakata loput.

      Olette loistava tuki minulle! Ette arvaakaan kuinka hyvä mieli tulee antamastanne vertaistuesta! Kyllä me pärjätään!

      Poista
  3. Tässä kohtaa on pakko jättää käynnistä merkki ja tsempata sua jatkoon ! Löysin sun blogin noin kuukausi sitten, itsekin kolmen suht samanikäisen muksun vähän yli 3-kymppinen äiskä ja nyt kuukauden verran asunut lasten kanssa "omassa" Kodissa. Huonoja hetkiä tulee ja sitten vaan tulee niitä hetkiä kun miettii voiko tämä olla totta... Mua kantaa kun lapset sanoittivat tässä mulle huomionsa: äiti sä naurat paljon enemmän kuin ennen ! Ja onneksi on vielä ystäviä ja hyviä blogeja :-)
    -Palsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Palsa!

      Kiva, että jätit viestin :) Ja tosi rohkaisevaa kuulla muista useamman lapsen äideistä, jotka pärjäävät yksin lasten kanssa. Olipa valinta sitten oma taikka sen toisen.

      Mä luulen kanssa, että hymyilen enemmän ja jotenkin muutenkin tuntuu vapautuneemmalta. Hyvinä hetkinä, kuten tällä hetkellä, fiilis on lähes upea! Huonoina hetkinä rypeekin sitten itsesäälissä täysin.. Onneksi kolme lasta on pitämässä huolen siitä että hyvin harvoin on aikaa jäädä sinne itsesäälin rapakkoon kovin pitkäksi aikaa makaamaan :D

      Pysythän Palsa jatkossakin mukana!

      Poista
  4. Kiitokset kirjoituksestasi. Olen itse kolmen lapsen isä, joka lähentelee maagista 40v ikää ja käymässä läpi jonkinsorttista eroprosessia.

    Blogin otsikko "Reklamaatio elämästä" oli sen verran osuva, että en voinut olla lukematta. Juuri siltä joskus tuntuu : kukaan ei ole tilatessaan halunnut tällaista ja asiat joita elämämme aikana parisuhteessa teemme toisillemme eivät ole aina sitä mitä olisimme halunnut. Todellakin pitäisi olla joku taho, jonne voisi reklamoida jälkikäteen !

    Niin surullista kuin se on sanoa, jotenkin on lohduttavaa lukea tarinaasi ja nähdä että vaikeaa on parisuhde muillakin tällä pallolla.

    Jotenkin näen tilanteessasi ja miehesi käyttäytymisessä samoja elementtejä kuin omassani ja uskon että monessa tapauksessa miehet kasvavat vanhemmuuteen kertakaikkiaan hitaammin. Isyyden ilot avautuvat joskus hetkeä liian myöhään. Perheen olemassaolo ja sen tuoma turvallisuuden tunne antaa mahdollisuuden ja myös jonkinlaisen perustan sille, että voi elää harhassa jossa uskoo sen kestävän poissaolon ja kalastusreissut. "Herääminen" siihen, että parisuhde on lähtökohtaisesti hauras ja vaatii että sen arvo lausutaan ääneen voi tapahtua harmillisesti liian myöhään.

    Sympatiat täältä sinulle ja myös miehellesi. Vaikutat kirjoituksesi perusteella olevan vahva, joten voisin kuvitella, että selviät tästä. Toivottavasti puolisosi herää olemaan hyvä ex-puoliso ja isä jos ei ole sitä ehtinyt tekemään yhdessäolonne aikana.

    Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos kommentista! Mukavaa että lukijoista löytyy myös miehiä! Ja tsemppiä myös Sinulle, eroprosessi on usein hyvin rankka, eikä siinä näytä olevan oikopolkuja. Puhuminen auttaa ja jokainen päivä tuntuu olevan edellistä helpompi. Kyllä tästä selviää, kun ei muutakaan voi.

      Reklamaatioita olisi tosiaan lähteny jo useampia, mutta koska en ole vielä löytänyt osoitetta kohtaloita jakaneelle, joudun tyytymään ruikutukseen täällä blogissa :D

      Ja koska minun kohtaloni ei tästä muutu, olen vain iloinen jos tästä on edes yhdelle ihmiselle apua. Jos edes yksi ihminen saa tästä hivenen voimaa taistellessaan samojen ongelmien parissa, olen päässyt tavoitteeseeni.

      Kerrothan jatkossakin kuulumisia!

      Poista
  5. Mitä kuuluu?! Kaikki hyvin....?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä vielä rämmitään. Loputtomassa suossa. Kuivaa maata toivottavasti vielä joskus näköpiirissä..

      Koitan ehtiä rustaamaan seuraavan tekstin lähipäivinä. Ylimääräistä aikaa tuntuu olevan aika tiukassa, mutta kyllä tämä tästä ;)

      Kivaa, että joku siellä odottelee jo uusia kuulumisia :D

      Poista